lauantai 26. maaliskuuta 2022

Purkituksia

 Taimisto kasvaa hurjaa kyytiä. Pienet taimiruukut käyvät ahtaiksi. Osa taimista on jo adoptoimiskokoisia, joten muutama on hyvä laittaa jo luovutuskuntoon. Luovutusajankohta on viikon päästä ja tietysti tottuminen uuteen ruukkuun ja kasvualustaan tottuminen vie hetken aikaa. 

Kasvualustaan päätyi mullan sekaan vermikuliittia ja kastelukieteitä. Vermikuliitti on luonnonmukaista lämpökäsiteltyä savimineraalia. Sillä saa kuohkeutta kasvualustaan ja rakeet sitovat myös vettä jonkin verran. Vermikuliitin lisäksi sekoitin sekaan vielä kastelukiteitä. 

100 g pussillinen kastelukiteitä

Niitä olen joskus aikaisemminkin käyttänyt lisänä. Kasveluvälit pitenee ja seos helpottaa myös pidempien poissolojen aikana varmistamaan taimien ja kasvien veden saanniin. Niin kiteet kuin vermikuliitti luovuttaa sitomansa kosteuden multaan kuivuuden yllättäessä. 

Punaisessa kulhossa on kastelikiteitä ja vettä. Etualalla lusikka jossa vedestä paisunutta hyytelömäistä kidemössöä

Kastelukiteet sitovat itseensä satakertaisen määrän vettä. Teelusikalliseen kiteitä saa sidottua litran verran vettä. Melkoinen ihmeaine :D

Astia jossa pohjalla on multa-vermikuliittiseosta ja kastelikidehyytelö päällä. Ei vielä sekoitettu.

Kasvualustaan sekoitetaan kaikki ainekset. Kastelukiteitä voi imeyttää myös ravinneluokseen, jolloin ne päästävät taimille myös ravinteita silloin kun nesteyttävät multaa. 

Kuvassa istutusruukku valmiina, etualalla käsi joka asettaa taimea uuteen ruukkuun

Isommat taimet pääsivät uusiin ruukkuihin. Valastusta lisättiin myös yhden kasvuvalon verran taimistolle. 

Taimia uusissa ruukuissa, vasemmalla isommat taimet ja pienet pienissä purkeissaan oikeassa reunassa

Nyt on taas hyvä kasvatella hetken aikaa. 








sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Taimitarhalla vartutaan

Hyvässä vauhdissa on taimien kasvu. Sen vasta huomaa kunnolla kun tarkastelee otettuja valokuvia pikkutaimista. 

Vihreä chilin taimi pienessä purkissa

Ainoa siemen, jota en nyt ole vielä saanut itämään on Rocoto Montufar, jonka sain lahjoituksena. Yksi siemen vähän aloitti, mutta kuoli ennenkuin sai sirkkalehtiä esille. Viimeinen siemen on vielä idätyslautalla keräämässä voimia. Pääsi sinne tomaattien kanssa, jotka jo purkitin tänään. 

Escondida chilin taimi lähikuvassa

Escondida-chili komeilee tällä hetkellä suurimpana ja vankimpana taimitarhassa. Se on kotoisin saman nimisestä kaupungista New Mexicon osavaltiossa. 
Tämä on uusi tuttavuus minulle. Kuvausten perusteella helppo kasvatettava. 

Osaan purkeista lisäilin multaa ja myös istutin uudelleen kun olivat kasvattaneet turhan pitkäksi varttaan. Kevyesti kaarelle ja taas sai kasvin hyvin mullan alle. Tavoitteena vahva taimi, jollaiseen on mahdollista kun multakerros ulottuu riittävän lähelle ensimmäsitä lehtiparia. Taimiruukut ovat aika matalia. Pitäisi löytää syvempiä joku kerta. Näiden etu on se, että saa pienelle alallle paljon purkkeja. Seuraavassa purkinvaihdossa päätyvät pyöreisiin purkkeihin ja ne vievät määrällisesti jo tuplatilan. 

Tänään purkitettiin myös tomaatit ja laitoin rohkesti muutaman kurkun siemenen myös multaan. Voi olla että liian aikaisin. Katsotaan nyt mitä tapahtuu. 

sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Napalmi nallet

 Autopesureissulla piti poiketa Biltemassa hakemassa pesunestettä autoon. Sitten on taas hyvä ajella rapakeleissä kun on pesty ja kaikki tankit täytetty.

Biltemassa on paljon muutakin kuin autoasioita. Makeisia löytyy joka lähtöön. Mies poimi sieltä ilokseni chilimakeisia. Ja autoon päästyä sainkin käteeni Napalmi Nalleja. No nyt luvataan paljon :D

Käsi jossa karamellipussi. Pussin päällä teksti "Napalmi Nalleja"


Monet kaupan chilituotteet tuovat hienoisen pettymyksen tullessaan. Tulisuus tai paremminkin aromien esiintuominen on jäänyt puolitiehen jos sinnekään. Chili ei tarkoita koskaan tappavanpolttavaa vaan enemmän kipakkaa aromikkuutta ja makukirjoa. 

Taustalla avattu karamellipussi. Etualalla käsi joka pitelee yhtä punaista nallekarkkia


Siispä tutkimaan näitä Napalmeja. Tulisuus tulee näihin nalleihin habanerojauheesta, jota kerrotaan olevan 0,4%. Tuote on kaikkea mitä tänäpäivänä voi makeisilta toivoa eli gluteeniton, laktoositon ja vegaaninen. 

Karkkipussin takapuoli näkyvissä. Pussissa teksti "Laserit laulaen tämä Itä-Suomen aarniometsissä mutatoitunut nallekarhu jakaa makeaa poltettaan kaikille tulisien karkkien ystäville!  Hurjasta ulkonäöstään huolimatta tämä väärinymmärretty luontokappale on kuitenkin pehmoinen nallukka, joka yrittää löytää maailmasta oikeudenmukaisuutta ja ymmärrystä omalla rajoittuneella tavallaan.  Jos pieni polte ei haittaa, niin sinäkin voit auttaa Napalminallea ottamalla hänet kotiisi!"


lauantai 12. maaliskuuta 2022

Kasvukauden valmisteluja

 Taimitarhaa on tänään vähän kohenneltu ja perustettu alustaa uudelleen. Piskuiset ruukut lisääntyvät, niin tarvitsevat enemmän tilaa. Alla lämpömatto, maton päällä Ikean kenkäalusta, alustalla lumppukuitua pohjalla ja niiden päällä ruukut. Kosteus pysyy tasaisempana, enkä vahingossa kuivaa koko kasvustoa pilalle. 

Taimiruukkuja alustan päällä vierivieressä. Vasemmalla isompia taimia, oikealla vasta sirkkalehdet näkyvissä

Tomaatintaimet pääsivät myös multaan tänään. Hyvin ovat itäneet :) 
Montufar yrittää edelleen itää, ei vaan lähde. Ei sitten millään. Monet konstit on sen kanssa jo kokeitu. Toiseksi viimenen siemen menossa. 

Idätyslaitalla siemeniä ja muutama sirkkalehdillä oleva tomaatin alku


Parvekkeella on havaittavissa myös elämää. Ruohosipuli kurkottelee aurinkoa kohti. Se sai ympärilleen hieman uutta multaa. 

Kukkaruukussa talvehtinut ruohosipuli työntää vihreitä versoja esiin



Parvekepuutarha alkaa olla valmis uuteen kauteen. Olen hävittänyt kaikki vanhat mullat pois. Viime vuonna kamppailin vihannespunkin kanssa. Nyt koitan välttää, jos vaan mahdollista. En tiedä missä punkki talvehtii, mutta jos mullassa tai vanhoissa juurissa, niin ei onnistu tällä kertaa. 

Parvekkeen pääty, jossa oikealla ansari ja vasemmalla ikkunaseinällä tyhjiä muovisia kasvuulaatioita

perjantai 11. maaliskuuta 2022

Kreolilainen kalapata

Olen kasvatellut ensimmäistä todella tulista chiliä Moruga Chocolatea viime kesänä. Vähän jännitti voinko edes käyttää missään tuota mörkö-chiliä. Varovasti maistelin kypsää hedelmää tai marjaa ja ihan oli vahvaa tuntumaa suussa. 



Hyvän ohjeen ruokakokeiluille löysin Red Hot Chili - kokkaa chilisti keittokirjasta Kreolilaisen kalapadan ohjeesta. 

Kokkailin syyskesällä ja koska ruokaa tuli taas sen verran että olisi riittänyt naapureillekin, niin pakastin osan kalapadasta. Tänään se pääsi käyttöön. Pakastaminen oli tehnyt padalle vain hyvää. Makukirjo oli tasaisempi ja aromit nousivat hyvin esiin. Oli siis hyvä aika kaivaa ohje esiin ja taltioida se talteen. 


 Keittokirja jossa ohjesivu avoinna 

Tutkin monia ohjeita netistä ja hallussani olevista opuksista. Tähän voisi löytyä aineksia sopivasti. Siispä tutkimaan kaappeja.

Mausteita, öljyä ja yrttejä pöydällä 
Moruga Schocolate sai ympärilleen sopivasti tarvikkeita

Tarvitaan:

  • Kalaa, tänään käytössä siika
  • Katkarapuja pakastimesta
  • Voita
  • Oliiviöljyä
  • Limen mehua purkista
  • Punaviinietikkaa
  • Sipulia 2kpl
  • Valkosipulia 4-5 kynttä
  • Mutti tomaattimurskapurkki
  • Valkosipulia
  • Tuoretta sitruunatimjamia
  • Laakerinlehtiä
  • Limetin lehtiä
  • Itse keitettyä kalalientä (käy siis myös muu kalaliemi)
  • Paprikajauhetta
  • Tuoretta paprikaa
  • Suolaa
  • Kanelia
  • Oreganoa
  • 1 kpl Moruga Schokolate Chili

Ensiksi tein marinadin kalalle ja katkaravuille.

Marinadiin pilkoin sipulia, valkosipulia, sitruunatimjamia sekä käytössä olevaa chiliä n. 1/3 osa. Lisäsin mukaan oliiviöljyä, punaviinietikkaa, limen mehua, kanelia, kuivattua oreganoa ja lusikallinen hunajaa. Marinadi sekaisin ja kalapalat sekä katkaravut sekaan. Huppu päälle ja jääkaappiin reiluksi tunniksi.

Marinadia jossa kalapaloja ja katkarapuja 
Marinadissa

Marinoitumisen aikana tein kastikkeen pohjan valmiiksi. Ensiksi sipulit pieneksi ja muhimaan kattilaan voi-öljyseokseen. Kun sipulit vaikuttavat lähteneet kypsymään lisäsin sekaan Mutti-tomaattimurskaa.

Kastikkeen keittämistä kattilassa 
Kastike valmistuu

Kastikekeseen meni myös samoja mausteita kuin marinadiin eli sitruunatimjamia, limenmehun ja laakerinlehdet jne. Pohja sai muhia liedellä n. 10 min.

Lisäsin mukaan kalaliemen ja pilkotun chilin.

Chilin kanta ja kiinnikkeet 
Kokonainen meni, jälkeenpäin ajatellen olisi voinut mennä toinenkin.

Chilistä jäi laittamatta kiinnikkeet ja siemenet. Jätin kastikkeen muhimaan n. tunniksi.

Pilkotut paprikat ja kalat lisättynä kastikkeeseen 
Pilkotut paprikat ja kalat sekaan

Makua tarkastelin koko keittämisen ajan. Ei ollut hyökkäävää missään kohti. Sekaan kalat ja pilkotut paprikat. Lisäsin myös marinadia mukaan, joka toi tullessaan makean twistin kastikkeeseen.

Lautasella annos kastiketta ja riisiä 
Annos

Annoksesta ei tullut niin tulinen kuin odotin chilin kuvauksista ja raakamaisteluista päätellen. Makukirjo oli oikein hyvä ja kalan sekä katkaravun ominaiset maut löytyivät kokonaisuudesta.

lauantai 5. maaliskuuta 2022

Taimitarhalla kaikki hvyin

 Taimitarhalla on kaikki hyvin. Pienet taimenalut vahvistuvat kovaa kyytiä. Valoa ja lämpöä on säädetty lisää ja nyt sitä on tarjolla niille yllin kyllin. Minun valoni on sekavaloa. Mukana on punaisen hehkua ja sinisen sävyä ja ihan muuten vaan kasvivaloa :D

Kaksi chilin taina kuvassa. Sirkkalehdet ovat saaneet toisen parin lehtiä seurakseen

Valaistuksen osalta on montaa ohjetta ja neuvoa liikkeellä. Varmasti myös lajikkeilla on eroja tarvitsemansa valon tyypistä. Pääasia on että sitä on saatavilla. Suomessa on pääosin alkuvuodesta aina pimeää ja hämärää. Lisävaloa tarvitaan päivittäin. 
Oma valoni on päällä noin 10 tuntia tällä hetkellä. Keskipäivällä on on vähän taukoa ja toivon että aurinko kilottaa silloin energiaansa likaisten ikkunoiden läpi.  

Tänään olen herättelemässä myös tomaatin siemeniä eloon. Idätyslautalle laitan nekin alkuun, jotta tilaa säästyy vielä pöydältä. 
Tomaatilla ei ollut viime kesänä odotettua menestystä. Sain kyllä tosi hyvän taimen kesään saakka. Kylvin minitomaattia, mutta sainkin pihvitomaattia. Hyvää oli toki sekin, varresta tuli joku 7-8 tomaattia ja kukin puolikiloinen. 
Nyt sitten uutta yritystä minitomaateista :D 

Linssikeitto

Erilaisia keittoja on tullut kokeiltua viime aikoina. Tänään käsittelyyn pääsivät punaiset linssit. Suunnitelmissa oli retkievääksi soveltuva lämmin keitto. 

Linssikeitto oli helppo tehdä ja chili sopi sinne mainiosti. Käytän usein mietoja chilejä, jotta kaikki syövät keittojani :D Tänään menin yhdellä Lemon Dropilla. Omaan makuun olisi vielä voinut lisätä vaikka paria muutakin lajiketta lisäksi. Tässäkin oli kyllä ihan mukavasti lämpöä tuottavaa makukirjoa. 

Näitä tarvittiin tänään

  • 2 sipulia
  • Pala inkivääriä
  • Öljyä
  • Chiliä maun mukaan
  • Kurkumaa
  • Suolaa
  • Mutti tomaattimurskaa
    Tomaattipyrettä
  • n. 1 l vettä
  • 2,5 dl punaisia linssejä
  • 3 dl kookosmaitoa
    Koskenlaskija juustoa

Kuvassa ainekset joita reseptissä tarvitaan. linssejä, tomaattimurskaa, kookosmaitoa, inkivääriä, chiliä, sipulia ja öljyä


1) Pilko sipulit ja inkivääri pieneksi. Lisää kattilaan sipulisilppu, inkivääripalat, öljy sekä kaikki mausteet. Kuullota ja anna makujen herätä.

Kattilassa kuullottumassa inkivääri, sipuli ja chili


2) Lisää tomaattimurska ja vesi

3) Lisää huuhdellut linssit kattilaan ja jätä keitto kiehumaan noin 20 min

Keitto kiehuu kattilassa, päällä näkyy kokonaisia linssejä

4) Lisää joukkoon kookosmaito sekä loput mausteet ja tarkista maku. Lisää suolaa!

5) Soseuta sauvasekoittimella keitto samettiseksi

Soseutettu keitto kattilassa

Ja sitten ei kun syömään :) 
Tällä kertaa se päätyi termospulloon ja pääsi retkievääksi Kalkkirantaan hienojen kevättalvimaisemien keskelle. 

Kuvassa käsi, joka pitää muovista kuksaa kädessä. Kuksa on täynnä linssikeittoa, taustalla meren jäätä ja saari

Olipa hieno retkipäivä.  Aurinko helli, maisema rauhoitti, kuuma linssikeitto lämmitti ja kahvi kruunasi nautinnon ❤️

maanantai 28. helmikuuta 2022

Hotwings

Pitkään on tehnyt mieli laittaa kanansiipiä. Hyvä paketti tarttui kaupasta mukaan ja tuumasta toimeen. 

Tein alkuun mausteseoksen. Valmista Poppamiehen Rub-sekoitusta, paprikarouhetta ja leivinjauhetta. 

Mausteainekset RUB-sekoitus, leivinjauhe ja paprikarouhe
 Paprikarouheella vähän jatkoin valmista RUBia ja lisäksi meni pari ruokalusikallista leivinjauhetta. Jos kaikki syöjät ovat chilin ystäviä, niin RUBia ei tarvitse jatkaa paprikarouheella. Meillä on monenlaista syöjää, joten varmuuden vuoksi jatkan vähän. 

Mausteseos jossa käsin pyöraytetään kanansiipeä

Siipipalat pyöräytetään mausteseoksessa. 

Kasa kanansiipiä kuivamaustettuna

Siipipalat saavat maustua puolisen tuntia. Uuni lämmitetään 200 asteeseen ja siipipalat ritilän päälle paistumaan. Ritilän alle kannattaa laittaa pelti ja leivinpaperi, niin mahdolliset ylimääräiset rasvat tippuvat pellille eivätkä uunin pohjalle. 

Siipipalat uunissa ritilän päällä

Paistoaika n. 40 min. Puolessa välissä voi kanapalat kääntää niin tulee tasaisempi paisto. 


Valmiit siipipalat asetetaan vuokaan ja tarjoillaan kuumana, sellaisenaan tai vihanneksilla höystettynä. 


Kastikkeena aikaisemmin valmistamaani BBQ-kastiketta. Kerrassaan taivaallinen yhdistelmä. 
Bon Appetit

torstai 24. helmikuuta 2022

Valojen säätämistä

 Pikkutaimille oli aika laittaa lisää valoa. 

Minulla ei ole hienoja rakennelmia taimien varttumiselle. Asuvat ihan työpoydällä ja valot sitten siellä päällä. Valojen tasoja säätelen taimien tarpeen mukaan. Melkoinen karvalakkimenetelmä se on :D

Olen ostanut eri aikoina kasvivaloja. Kaikki erilaisia ja ostohetkellä lupailluilta ominaisuuksiltaankin erilaisia. Viimevuosina olen käyttänyt niitä kaikkia yhtäaikaa eli monivalomenetelmä on käytössä. Hyvin toimii :D

Kasvutelttaa minulla ei ole vaan virittelen lisäheijastusta ja lämpösäteilyä varten foliorakennelman kasvuston ympäri. On hyvin toiminut sekin, sen aikaa kun tarvitsee. Alla on lämpömatto huolehtimassa siitä puolesta.

Taimipurkit alustalla ja alumiinifolio kiertää alustaa

Tuon valosäädön olisin voinut tehdä jo aikaisemmin. Muutama taimi kerkesi kasvattamaan turhan pitkää vartta ja sain ne jo tässä vaiheessa istuttaa uudelleen syvempään multaan. Siellä nyt ovat ja varmasti hyvä tulee jos muuten jaksavat pitää kasvuvauhtia yllä. 

Pikkupurkit asuvat isommalla alustalla, joka on lämpömaton päällä. Pohjalle laitoin kastelumaton palasen joka huolehtii taimien veden saannista pidempään. Pieni ruukku kuivuu nopeasti ja taimi sen mukana, jos ei joka hetki ole seuraamassa. 

taimipurkit kuvattuna suoraan yläpuolelta

Siellä ne nyt ovat lämpimässä ja valoisassa foliopesässään. Hyvin ovat taimet lähteneet kasvuun. Lehden alkujakin jo näkyvissä. Alkuvuoden pelkoon chilittömästä vuodesta ei enää ole. 




torstai 17. helmikuuta 2022

Tillin siemenet

 Viime kesänä parvekepuutarhassa kasvoi tilliä. Se ei ole koskaan oikein menestynyt, enkä ole sitä koskaan saanut kasvamaan itse. Tillit ovat olleet puutarhamyymälän taimia, jotka olen tuikannut kasvulaatikkoon muiden yrttien seuraksi. 

Viimekesäinen tilli sai kukkia rauhassa ja siinä vaiheessa kun laitoin tiloja talvikuntoon huomasin, että tillin siemeniä varisee maahan. Nehän piti sieltä tietysti pelastaa ja sain ihan hyvän saaliin siemeniä koottua. 

Tillin siemeniä valkoisessa astiassa

Siemenet oli taltioitu samaan siemenpankkiin, missä ovat myös chilin siemenet. Pussi esiin ja siemeniä tutkimaan. Näyttivät olevan kunnossa. Tilli tarvitsee lämpimän kasvualustan, joten se pääsi myös lämpömatolle. Tilli pitää lämpimästä kasvupaikasta, mutta ei siedä kovin hyvin suoraa auringonpaistetta. 


kämmenellä pieni kasa tillin siemeniä

Siemenpussin siemenistä en ole koskaan saanut tilliä kasvuun saati antamaan satoa. Rohkeana nyt kuitenkin perustin tillipurkin ja kylvin siemenet sinne. 

Ruukun pohjalle ruukkusoraa estämään liiallisen kastelun vaarat. Pieni kerros multaa ja sekaan perliittiä ja lisää multaa. Multana käytin yrttimultaa, jota on nyt pienillä chilin taimillakin käytössä. 

Kukkaruukussa pieniä tillin alkuja

Muutamassa päivässä on tilliruukkuun noussut elämää ja pinta jo vihertää. Nyt on jännittävää nähdä kuinka kasvu lopulta onnistuu 🌱🌱🌱🌱🌱🌱

Chilirintamallakin on selvää kasvua havaittavissa. Pienet taimet varttuvat silmissä.

chilin sirkkalehdet ovat kasvaneet



sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Taimet pääsivät multaan

Viimeisin idättäminen on onnistunut loistavasti. Reilussa viikossa olivat sirkkalehdet jo puskeneet itsensä elämään. Tänään oli sopiva hetki valmistaa piskuiset taimenalut ensimmäiseen kasvupaikkaansa. 

Tänään käytin yrttimultaa pienokaisille. Joka purkkiin päätyi myös hieman perliittiä tasoittamaan pikkupurkin kosteuden kestävyyttä. Pahin mitä voi pieneille taimille pienessä purkissa tapahtua on kuivuminen. Huokoisuudestaan johtuen perliitin vedenimemiskyky on suuri, mutta neste kuitenkin virtaa perliitin läpi. Se tekee kasvualustasta kuohkean ja vettä läpäisevän. Mullan joukkoon laitoin nyt noin kolmasosan. 


Taimipurkkeja joissa chilin sirkkalehdet mullan pinnalla näkyvissä

Vielä jäi lautalle odottamaan muutamia lajikkeita varttumistaan. Ehkä viikon päästä saavat ne jo uuden kasvupaikan. Muutama siemen on vielä kokonaan itämättä. 

Neljä istutuspurkkia joissa taimet sirkkalehdillä

Valoja virittelin vähän enemmän. Suosin sekavaloa tähänkin kevääseen. Vuosien varrella on kerääntynyt erilaisia kasvi- ja kasvuvaloja. Olen ne vain yhdistellyt ja toivonut että kaikken edut sitten siirtyvät kasvien eduksi lopulta. 

Jonkin sortin foliohässäkkää voisi viritellä vielä tehostamaan kokonaisuutta. Lämpömatto on alla varmistamassa lämmön. Loppu on pitkälti riittävästä valosta kiinni.