torstai 1. elokuuta 2024

Satokausi alkaa

 Satokausi on alkamassa tälle kaudelle. Pieni parvekepuutarha tuottaa chilien lisäksi hieman tomaattia, kurkkua ja yrttejä. 

Kausi on ollut hyvä. Ainakin siinä mielessä että vielä ei ole mikään tuholaisinvaasio päässyt valtaaamaan paikkoja. Ihan ihmeellinen vuosi siihen nähden että kahtena edellisenä on saanut taistella ötököiden kanssa. 

Itse meinasin tuhota ison osan sadosta. Rakentelin uutta kastelujärjestelmää loman ajaksi. Tai siis oikeastaan vanhaa, eli riepupunoksia saaviin, joiden toinen pää veteen ja toinen kasvualustaan. Ja tietenkin rakentelin niitä viimeisessä kiireessä eli edellisenä iltana. 

Laitoin vesisaavin samalle korkeudelle kuin parvekkeen altakastelualtaat. Rakennelma oli hieno ja sain kaikki ruukkukasvitkin saman saunajakkaran päälle. 



Ja ei kun tyytyväisenä nukkumaan. Aamulla on aikainen lähtö. Aamusta pieni tarkistus puutarhalla ja oivallus että homma ei toiminutkaan ihan niinkuin ajattelin. Oli ihan liian tehokas järjestelmä. 



Kun huomasin tilanteen oli taksi melkein jo pihassa hakemassa. Äkkiä ruukut alas jakkaralta ja samoin iso vesisaavi. Muuta en ehtinyt tehdä, kuin ottaa videon katastrofista muutaman päivän päästä tulevalle kotimiehelle. Olin varma, että hukutin kasvit. 

Kasvualustana on kookos, joka saattaa olla tukemassa että pahinta ei tapahtunut. Käytännössä kookoksessa asuvat ovat passiivisen hydron avulla kasvavia. Juuret työntyvät vesialtaaseen kaikissa tapauksissa. 

Mitään mullistavaa ei tapahtunut ja nyt satokausi näyttää oikein hyvältä. 


Säilöntään perehdytään seuraavaksi. Jotakin hilloa, jotakin kuivattua, jotakin kastiketta :) 

perjantai 24. toukokuuta 2024

Nyt vaan odotellaan satoa

Kesä on ihan tuossa tuokiossa jo kalenterinkin mukaan täydessä vauhdissa :) Ihan parasta aikaa vuodesta. 

Parvekepuutarha on tälle vuodelle valmistunut ja kaikki kasvatit ovat löytäneet paikkansa. 

Kaikki muu paitsi puutarhan hoitaminen on turhaa, vai miten sitä sanotaan?
Olen luonteeltani ahkera hyötypuutarhuri joka ammentaa paljon hyvää mieltä ja iloa pienellä plantaasillaan. Alkuun koko intohimo kehittyi isommilla viljelyksillä omalla pihalla. Muuttojen mukana viljelyala on vähitellen pienentynyt. Merkitys ei ole päässyt muuttumaan, ehkä vain tiivistymään.
Mikä sinulle tuo elämäniloa ja antaa eväitä omalle hyvinvoinnille?
Tällä viikolla mietin pienen puutarhan hoitamisen merkitystä hyvinvointiin toisessa blogissani. Yllättävän moneen asiaan pienikin puutarha ja tai luonnon kanssa eläminen voi merkitä. Näitä ajatuksiani voit käytä lukemassa täältä:


Parvekkeen kasvualustat ovat suuria altakastelualtaita, pieni ansari sekä muutama iso puutarharuukku. Niissä on jokunen neliö kasvupaikkaa. Chilit viihtyvät hyvin aurinkoisella parvekkeella. Lasikaiteeseen on ollut tarpeen laittaa valoa taittava läpinäkyvä kangas. 


Kaikenlaista hedelmää ja podia jo pukataan :) Se kertoo siitä, että kasvit viihtyvät paikallaan eivätkä ole stressaantuneet muutosta ulos. Tämä Lemon Drop on talvehtinut hienosti jo pari vuotta. 



keskiviikko 1. toukokuuta 2024

Hyvää vappua!

 Herbaario on venähtänyt hetkessä ja alkaa olla sisällä jo hieman pienet tilat. 

Iso osa chilin taimista on saanut uuden kodin ja jäljellä ovat vain omalle parveketontille päätyvät kasvit. Pari tomaattia vielä siirtyy muualle myöhemmin. Eli hyvin ovat menneet idätykset ja kasvatukset tähän mennessä. Vahvoja ja komeita taimia. Mitkään pahiksetkaan eivät ole vaivanneet. 

Pari viikkoa ainakin pitää vielä odotella, ennenkuin ensimmäisiä arvaa ulos sijoitella vaikka parvekepuutarhassa asuvatkin. Kerroksiin ei halla ensimmäisenä hyökkää. 

Tässä iloksenne vappukukat. 

Lemon Drop jo tuottaa hedelmääkin ja muutama vihreä pötkylä valmistuu hiljalleen talvehtineen kasvin oksilla. 



perjantai 29. maaliskuuta 2024

Herbario rehottaa

 Chilin ja muoden taimien kasvuvauhti kiihtyy. Työhuone alkaa vaikuttamaan viidakolta, vaikka vielä ovatkin aika rajatulla alueella kasvamassa. Jokainen taimi kaipaa vähitellen enemmän tilaa ympärilleen. Nyt jo lehdet takertuvat toisiinsa ja siirrellessä tulee vaurioita lehtiin. 

Taimet varttuvat kookoksessa, joten niitä pitää punnita päivittäin. Ei tosin vaakaa käyttämällä vaan ihan käsituntumalla. Kookoksesta tykkään kovasti keveytensä vuoksi, mutta sen kanssa saa olla tarkkana että ei tuhoa kuivuuteen taimia tai vaihtoehtoisesti hukuta niitä :D
Päivittäin punnittuna saa jokainen noin suurinpiirtein sopivasti vettä ja lannoitusta. 

Lannoituksena tällä hetkellä Puutarhan kesän Tomaatti ja chiliravinne 

Taimia olen muistanut punnita, mutta talvehtijat meinasin unohtaa kokonaan. Ne nuupauttivat lehtiään kun olivat jääneet liiaksi huomiotta. Onneksi virkistyivät aika pian saatuaan vettä ja ravintoa. Ne elävät saviruukuissa jotka ovat täynnä juuristoa. Pitänee kevään edetessä ja ennen ulos siirtämistä tehdä juuristolle jotakin leikkaavia toimenpiteitä ja toivoa sitten parasta. 

Muutama taimi on jo päässyt uuteen kotiin :) Ihana on kun saa niitä eteenpäin, että eivät päädy hukkaan siinä kohtaa kun parvekepuutarhan kokoonpano on riittävä. 

Vielä on muutamia taimia tarjolla halukkaille. Katso edellisestä postauksesta tarjotin. LemonDropit ovat loppu, mutta muita vielä löytyy. 


Bolivian Rainbow pääsi kokeilemaan arktisia olosuhteita parvekkeelle. Taimia on useita, koska varmaan jokainen siemen lähti liikkeelle niin voi hyvin tehdä kokeiluja yhdellä taimella. Toistaiseksi on voinut hyvin ja myös kasvanut lasitetun parvekkeen ansarissa. Yöllä on kyllä hallaharso päällä, eikä pakkasta ole ollut. 



Saa nähdä pärjääkö lämpimille saakka. 




maanantai 11. maaliskuuta 2024

Taimia myytävänä

Jäikö omat idätykset väliin. Minä idätin yli tarpeen ja hyvinvoivia taimia on tarjolla. Taimet tällä hetkellä n. 10-12 cm korkeita. Huhtikuussa mielellään jo luopuisin ylimääräisistä. 

Taimet ovat kasvaneet kookoksessa alusta alkaen. Taimet sijaitsevat Vuosaaressa. Kuljetus itä-Helsinkiin on sovittavissa. 

Taimia tulossa myyntiin 5€ kpl. Hinta lähinnä valosta, lämmöstä ja hoivasta.

Naga Morish, chinense, omasta kasvista siemenet, 4 kpl
Lemon Drop, baccatum, 2 kpl
Carolina Reaper, chinense, omasta kasvista siemenet, 4 kpl
Bolivian Rainbow, annuum, 6 kpl

Laita viestiä jos kiinnostaa. Huhtikuun puolella voisi olla hyvä luovutusaika. Toki aikaisemminkin, koska ovat hyvin lähteneet kasvamaan ja ovat jo rungoltaan vahvoja. 






tiistai 5. maaliskuuta 2024

 Chiliporukka on päässyt ilmavammille kasvumaille. 

Taimikuvut jäävät äkkiä pieneksi kevään tullen. Aurinko villitsee kasvua huomattavasti. Maaliskuun ajattelin vielä pitää lisälämpöä ja valoa säännöllisesti yllä. Huhtikuusta toivottavasti pärjättäisiin jo pääosin luonnon valolla ja huoneenlämpöisessä tilassa. 


Osa on päässyt jo isompaan purkkiin. Kasvualustana on kookos. Kummasti siinäkin sikiää pikkukärpäsiä, vaikka ei pitäisi. Mitään invaasiota ei oikeasti ole ja pesäpaikkana vain pari ruukkua. Niihin alustan vaihto ja kasvin juurten pesu. Kookoksen olen turvottanut kiehuvalla vedellä. Silti niitä tulee. 
Isoja kasveja ne tuskin haittaavat enää, mutta pikkutaimet ovat toukkien vuoksi vaaravyöhykkeellä. 

Yleisesti ottaen taimet voivat hyvin ja varttuvat odotetusti. Kuvassa puolet uusista tulokkaista. Niitä on todellakin paljon yli oman tarpeen :D Tulee parvekkeelle ruuhkaa, vaikka iso onkin. 

Miten kevät on sinun lapasesta lähtenyt ;D


maanantai 12. helmikuuta 2024

Chilintaimet kasvavat

Pienet taimet kasvavat hyvää vauhtia. Käytössäni olevat kasvatuskuvut eivät tule kovin pitkälle riittämään kasvien kasvaessa. Siellä on hyvä varttua alkuun ja tarjolla on runsaasti lisälämpöä ja -valoa. 

Taimet saavat tällä hetkellä lisävaloa 12 vuorokaudessa luonnon valon lisäksi tai päälle. Lämpömatot ovat kahden kasvatuskuvun alla ja silloin lämpö pysyy siinä 27-30 asteen välillä. Se on useimmille lajeille sopiva lämpötila tässä vaiheessa. Jos haluaisi kovin hifistellä niin kasvupaikan askartelu jokaiselle yksilöllisiin tarpeisiin avaa ihan uudet harrastuksen näkymät. Minä olen chiliharrastuksessani täysin lankkumaalaritasoa, joten tarkempi piiperrys jää suosiolla sitä hallitsevammille. Ja tämä ei ollut mikään dissaus lankkumaalareilleni, vaan ihan kunnianosoitus. Olen kovin ylpeä osaamisestani jonka avulla saan riittävän ja melko kelposadon. 

Chiliharrastus ja kasvattaminen on siitä kiinnostava laji, että sitä tosiaan voi pilkkoa aina vaan pienempään ja tarkempaan osaamiseen. Silloin merkittäväksi tulee PH arvot, kasvatusalustan ominaisuudet, lannoittteet, valon ja lämmön määrä, risteyttäminen ja uusien lajien kehittäminen. Lista on loputon! Kotitarvekasvattaja pärjää erinomaisesti olemassaolevilla taidoillaan ja osaa kyllä pitää kastelusta ja lannoituksesta huolta ihan perusaineilla. Omassa käytössä on Puutarhan kesä. Edullinen ja riittoisa. Olen nykypurkilla tainnut lannoitella jo useamman kesän parvekeviljelyssä.

Tänään chilintaimien osalta tein hieman muutoksia ja siirsin isompia taimia seuraavaan kuvulliseen asumukseen. 


Siellä on hyvä jatkaa vielä suojattua kasvua. Kuvun alla on aina vähän lämpimämpää kuin ilman kupua. Seuraava paikka onkin sitten ihan huoneenlämpöinen pöytätaso ikkunan edessä. Loppusijoituspaikka sitten lasitetulle parvekkeelle jahka on riittävän lämmintä. 

Ja 10 päivää myöhemmin: 
Onhan tuo kasvu melko vauhdikasta :) 




keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Helmikuu alkaa

Valo ja lämpö on tehneet tehtävänsä. Lehtiä pukkaa lisää ja pienet taimet vahvistuvat. Vielä ei voi huokaista jännitystä, sillä varmuutta ei ole että kaikki pääsevät tuottavaksi kasviksi saakka. 

Oma huoleni on seuraavaksi kastelun tarkkaileminen. Pikkuruukuissa ei ole ruukkusoraa pohjalla, joten liikakastelun vaara on aina olemassa. Kasvualusta on lisäksi kookosta, joka kyllä sitoo vettä mutta päästää sisä myös alustalle jos kastelee päältä. Altakastelua chileille suositellaan. Pikkutaimien juuristo ei välttämättä vielä ulotu pohjaan saakka, joten joka toinen kastelu on vielä yläkautta. Moninaiset ovat chilinkasvattajan huolet :D 

Vähän saavat jo ravinteita kasteluvedestä. Senkin kanssa saa olla tarkkana. Liika lannoitus kyllä tuhoaa komeatkin kasvit hetkessä. 


Talvehtiva Carolina Reaper on tuottanut kaikenlasta huolta koko talven. Sitä on vaivannut sinnikäs tuholaisten kirjo viime kesästä saakka. Melkein kaikki keinot on jo käytetty, paitsi petopunkkien käyttäminen. Tällähetkellä on ilmeistä että niitä tarvitaan ensi kesänä parvekepuutarhassa. 
Reaperiin koitan vielä ennen ulos siirtämistä juuriston pesua. Se kaipaa myös isompaa ruukkua niin yhdistän siihen saumaan. 
Hauskan lehden se on pukannut iloksi. Lehti jossa on kaksi päälehtituotua. Harvemmin tavattu. Luulin ensin (ötökkäjahdissa ollessani) että siellä piilee joku pahin kun on lehti niin kääntänyt itsensä linkkuun. Ei ollut pahiksia vaan hauska lehti jonka avasin auki. 



Lajikkeita lisäsin vielä kolme lisää. Kaikki itämään laitetut näkyvät idätystaulukossa. Tällä hetkellä näyttää että numerot 6 ja 7 jäävät edelleen haaveiksi. Varsinaista elämää ei ole näkyvillä vielä. 
Muuten taimia on tulossa yli oman tarpeen. 

Yli jäävät hyvät ja tanakat taimet päätyvät myyntiin. Saa kysellä ja varata, jos kiinnostaa. Taimien sijainti itäinen Helsinki. 


maanantai 22. tammikuuta 2024

Kasvu on lähtenyt käyntiin

 Lämpö ja valo on tehnyt tehtävänsä ja pienten chilin alkujen kasvu on lähtenyt käyntiin vauhdilla. 

On ilo seurata pienten taimien elämää ja sirkkalehtien kasvua. Vielä on matkaa tuottavan kasvin kokoon. Onneksi ei ole kiire niillä mihinkään. Niinkuin ei minullakaan, on aikaa hoivata ja jutella niille :D

Kaksi alun perin itämään laitetuista siemenistä ei ole jaksanut itää. Myöhemmin laitoin vielä kolme lajiketta lautalle. Aji Mango, Khang Starr Lemon Starrburst sekä Montufar. Nämä siemenet tulivat Chiliyhdistyksen kautta samalla kun tilasin itselleni uuden chilipääpaidan. Pitäähän kasvattajalla kunnon paita olla :D Nämä eivät ole vielä itäneet. Montufaria olen kokeillut aikaisemminkin, enkä ole saanut sitä eloon. Katsotaan miten nyt käy. 


Naga kurkottelee jo hyvin pontevana :) 


Toinen malli on tänään Carolina Reaper

Molempia taimia on nyt useampia kasvamassa. Jos vankaksi varttuvat niin laitan pikkurahalla myyntiin lähialueelle. Niitä on niin paljon että omiksi varataimiksi ei kaikkia tarvita. Mehukkaita ja maukkaita molemmat riittävällä tulisuudella. 


tiistai 9. tammikuuta 2024

Valoja ja asennuksia

Jo aikaa sitten päätin uusia chilien valo-osastoa. Muutamia sekavaloja minulla on jo valmiiksi ja toki käytän niitä. Halusin siirtää idätys/taimivaiheessa niitä hieman pois pöydältä ja haaveenani oli jonkin sortin listavalot jotka voi kiinnittää kirjahyllyyn. 

Nelson Gardenilla oli sopivan mittaista kiskoa tarjolla ja tyydyin valmisratkaisuus. Otin 85 cm pitkän listan ja sille kaveriksi yksi jatkolista. Näin sain sekä pöydälle, että kirjahyllyyn lisävaloa taimille. 


Pöydälle pidikkeeksi löyi kätevä imukuppiteline jonka sai ikkunaan kiinni. Pitävyyttä vielä hieman jännitän, mutta toistaiseksi se on pysynyt paikoillaan. Imukupeilla saa myös mukavasti säädettyä korkeutta jatkossa kun taimet kasvavat. 


Kirjahyllyyn mahtui hyvin yksi kasvualusta. Täällä varttuvat siemenet idätyslautanpäällä. Kuvaushetkellä suojakupu on poissa paikaltaan. Pikkutaimet pääsevät lähipäivinä ensipurkkeihinsa ja omaan yksiöönsä jatkamaan kasvua. 

Kirjahyllyn takaseinällä on hupi-lööppi jonka sain eläköityessäni joulukuussa. Jotain tarkempaa TÄÄLLÄ  ja TÄÄLLÄ Nyt sitten on aikaa hoivata pikkutaimia paljon enemmän kuin silloin kun päivät kuluivat työpaikalla tai työn ääressä etäpäivinä. 


Ihan itse asensin 😅
Viimeinkin löysin hyvän käyttötarkoituksen isännän Gorillateipille. Ei tarvittu ruuveja tai muttereita vasaroista puhumattakaan. Ihan vaan teipillä hakaneula hyllyyn ja siitä sitten lenksulla ja pussinsulkijoilla lista roikkumaan halutulle korkeudelle. Kätevää, eikö totta :D 

Mikä on sinun kätevin asennuskikkasi? Kuulisin siitä mielelläni. 

sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Kausi 2024 alkaa

 Vuoden 2024 kausi on aloitettu. 

Viime kausi meni ihan hutiin. Mitkään omat kasvatukset eivät lopultakaan lähteneet liikkeelle. Puutarhalta hommasin pari tainta ja niistä on yksi nyt talvehtinut hienosti. Pääsee varmasti seuraavalle satokaudelle. Talvehtijoita on lisäksi kaksi muuta konkaria. Hyvissä voimissa nekin. 

Kirvainvaasio on ollut tiukasti mukana niissä, mutta nyt vaikuttaa että sekin on saatu hallintaan. On kyllä jouduttu käyttämään kovempiakin otteita. Toivon vain, että siellä ei ole nyt uusiin kasvustoihin tarttuvaa lajiketta mukana. 

Välipäivinä uskaltauduin laittamaan siemeniä lautalle kasvamaan. Laitoin reippaasti eri siemeniä edellisen kauden kokemusten mukaisesti. Josko joku niistä lähtisi liikkeelle. Alkuun ei tapahtunut mitään ja epäilinkin että saan tehdä vielä uusintayrityksiä. On noita siemeniä kuitenkin aika paljon olemassa. 

Lähdin reissulle muutamaksi päiväksi. Palatessani lautalla oli kuin olikin jo elämää 😀 Lähes kaikissa lajeissa on jotakin muutosta havaittavissa. Uskon, että niistä saa ihan kelpo puutarhaa pystytettyä vielä. Isompien kohdalla voi jo miettiä purkitusta. 


Lautalla ovat: 
  1. Naga morish
  2. Lemon drop
  3. Carolina reaper
  4. Bolivian rainbow
  5. Habanero orange
  6. Habanero red
  7. King crimson
  8. Jalapeno orange
  9. Uruguay seasoning
  10. Kanon pepper
  11. Starfish
  12. Habanero snow white
Ihan innoissaan saa olla taas! Tämäkin blogi tässä aktivoituu seuraamaan kasvukauden elämää purkissa ja puutarhassa. Tai parvekepuutarhahan se oikeasti on.