sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Kastelujärjestelmän asentaminen

Vuosia pikkupuutarhaa on hoitanut kesäisin myös tippukastelujärjestelmä Blumat. Vuonna 2015 hankittu systeemi toimii edelleen moitteettomasti. Hankintavuonna oli pieni oma piha käytössä viljelyksiin. Siitä on aikaa myöten siirrytty muuttojen vuoksi parvekeviljelyyn. Sitä kun vaan ei ole osannut jättää kasvimaita, vaikka niitä maita ei enää olisikaan käytössä 😀

Näkymä ansariin jossa Blumat tippukastelijan antureita

Blumat on ollut hyvänä apuna niin arjessa kuin loma-aikoinakin. Pieni turva siitä, että arvokkaat viljelykset eivät kuivu poissaolojen aikana. Se olisi suuri suru ja valtava sadon menetys. 

Harmaa vesisaavi joka on täynnä vettä

Tällähetkellä on käytössä yksi saavi, joka huolehtii ansarin ja isojen ruukkujen kastelusta. On olemassa myös toinen saavi josta aikaisemmin parvekkeella olleet kasvulaatikot saivat vetensä. Kummassakin on järjestelmän mahdollistamisen mukainen asennus saavin alareunassa. 

Saavi on nostettu hieman kastelualaa ylemmäs. Käytössä on tyylikkäästi jakkara ja vanha kaljakori. Siistimpää versiota ei ole vielä keksitty 😂 Hyvin toimii näinkin, eikä systeemi näy katsojalle juurikaan sitten kun pikkupuutarha on hyvässä voinnissaan ja rehevä. 

Saavin alareuna on kuvassa ja siinä reikä ja liitin vesiputkelle
Sellaisen huomion olen näiden saavien kanssa tehnyt, että tämä harmaa pysyy koko kesän hyvänä, eikä tarvitse erityisempiä puhdistusoperaatioita. Toinen saavi (joka ei nyt ole käytössä) on vaalea, lähes valkoinen ja se kerää levää ja pitää puhdistaa aika ajoin. Jos joku tietää miksi näin tapahtuu, niin saa mielellään kertoa. 
Iso kukkaruukku jossa kasvaa tomaatti. Blumat kastelee senkin.

Nyttemmin käytössä on altakastelualtaita, joten toinen saavi jäi työttömäksi ja päätyi varastoon. Jaoin vesiletkun haaroittimella ja nyt se jakaa sujuvasti yhden saavin vedet. Anturit yhdistin siis kahdeksi ketjuksi, joka nyt hoitaa ansarin ja ruukkujen kastelut. 

Tippukastelijan säätäminen on oma hommansa. Sekin kyllä onnistuu vähintäänkin kokeilemalla ja anturit ihmeen hyvin hoitavat hommansa. Kastelevat silloin kun on tarpeen eikä jatkuvalla syötöllä. 

Iso kukkaruukku, jossa kasvaa peruna

Tänä vuonna myös peruna saa nauttia tippukastelijasta. Ainakin varret ovat lähteneet hyvin kasvuun. 

Parvekkeen nurkka, jonne kastelujärjestelmä tuottaa vettä

Kyllä täällä jotakin jo tapahtuu :) 

Neliönmuotoinen kuva joka jaettu neljään pikkukuvaan. Kuvissa chilipalko, paprika, chilipalko ja kukka sekä kurkku




perjantai 27. toukokuuta 2022

Siikaa soijakastikeessa

Tästä taas talteen hyvä kalaohje :) 

Tarvitaan:

  • kala, tässä käytin siikaa
  • öljyä
  • suolaa
  • reilu desi soijakastiketta
  • reilu desi vettä
  • 2 rlk kalakastiketta
  • inkivääriä
  • chiliä oman maun mukaan
  • pala sitruunaruohoa
  • korianteria
  • sitruunamehua
  • hunajaa
  • sipuli
  • pari herkkusientä
  • ruohosipulia
Kalafileet maustetaan suolalla ja öljytään. Laitetaan kala uuni vuokaan ja vuoka uuniin 225 asteeseen vartiksi. 
Sillä aikaa valmistetaan kastike. 

Teräskasarissa pohjalla soijakastike, lusikalla esiin nostettuna chiliä ja mausteita



Vesi ja soijakastike kattilaan. Lisätään sekaan pieneksi pilkottu inkivääri ja chili, sitruunaruoho sekä korianteri. Pieni annos hunajaa sekaan sekä sitruunamehu. Annetaan kiehahtaa ja muhia hetken. Tarkistetaan maku. 

leikkuulaudalla pilkottuna herkkusieniä, ruohosipulia ja sipulia



Leikataan sipuli, ruohosipuli ja herkkusienet peniksi. 

Uunivuokassa kala ja valmistettu kastike on kaadettu päälle



Otetaan kala uunista. Lisätään vuokaan pilkotut sipulit ja herkkusienet. Kaadetaan kuuma soijakastike päälle. Ja valmista tuli. 

Lautasella annos jossa etualalla kalaa, vasemmalla riisiä ja taustalla vihreää salaattia



perjantai 20. toukokuuta 2022

Viimeisiä yrttejä ulos

 Parvekepuutarha alkaa olla vähitellen siinä kuosissa, että voidaan odotella vain kasvua. 

Rato-kasvulaatikoita joissa chilin taimia. Lattialla edessä kukkaruukkuja joissa muita yrttejä.

Tällä kasvukaudella parvekepuutarhassa kasvaa yhdeksää eri lajia chiliä. Miten niitä tulikaan taas niin monta :D
Lisäksi löytyy tomaattia, niitäkin paria lajiketta. Kasvamaan pääsee myös kurkkua, perunaa, hernettä, timjamia, rosmariinia, tilliä, lehtipersiljaa, keräsalaattia, mansikkaa, sitruunamelissaa, korianteria, samettikukkia, kehäkukkia ja koristekrassia. 

Muuten parveke toimii kesähuoneena ja ruokailutilana aina kun vain sää sallii. Hyvä ja mukava olo kun kaikki on taas paikoillaan. 

maanantai 16. toukokuuta 2022

Taimet matkustavat

 Vuoden alussa suunniteltiin, että lähdetään nuoremman tyttären kanssa viettämään viikonloppua Rovaniemella asuvan vanhemman tyttären luokse. Minä äitinä tietenkin innostuin aiheesta ja heti ryhdyin suunnittelemaan mitä taimia vien tuliaisiksi mennessäni 😄

Pian suunnitelmat muuttuivat kun korona tuli kylään ja piti sen kanssa viettää aikaa melko kauan. Matkaliput siirrettiin melkein parin kuukauden päähän. H-hetki oli viimein viime viikonloppuna. Niinpä oli pakattava taimet ja roudattava ne yöjunalla Rovaniemelle. 

Taimet olivat jo melko paljon isompia kuin mitä oli alkuperäinen suunnitelma. Paketoiminen oli hauskaa ja haasteellista. Kurkun taimen sentään ymmärsin jättää kotiin. Se olisi katkennut varmaan jokatapauksessa matkan aikana. 

Taimikassi junan makuuvaunun sängyn päällä. Se mahtuu juuri ja juuri tilaan.

Junan hytti on melko pieni ja yrttikassia ei saanut muualle kuin kanssani samaan sänkyyn. Hyvin me sinne sovimme. 

Rovaniemellä paketit avattiin ja arvioitiin matkan rasituksia. Hyvin olivat pärjänneet, vaikka olivat janoisia pitkän matkan jälkeen. 

Neljä isoa tainta pöydällä. Taimien takana iso televisioruutu.

Kotona sisällä olevat taimet ovat myös päässeet jo ulos. Hyvin ovat pärjänneet. Hallarason sisällä ovat olleet yöt, mutta pian saa senkin jo jättää pois. Kurkut ovat pääosin vielä sisällä. Yhden laitoin ennen viikonloppua ulos kokeeksi ja se on hyvin pärjännyt muiden mukana. Ehkä ne loputkin uskaltaa pian laittaa. 

Parvekepuutarhan kasvulaatikoissa on taimet kasvamassa


Ihan mahtavaa saada kasvustoa vähitellen omille paikoilleen jatkamaan kohti kesää. 

keskiviikko 11. toukokuuta 2022

Rohkeasti ulos

 Tänään pääsi muutama chilin taimi jo kokeilemaan ulkoilmaelämää. Ne alkavat olla jo niin isoja, että takertuvat toisiinsa sisällä. Avarammat paikat ovat varmasti jo hyväksi, jos vaan vältytään isommilta pakkasilta. 

Ansari ja kasvupaikat ovat kerrostalon kerroksissa, joten on aina vähän lämpimämpää kuin maan tasalla ja ilman lasituksia. Tomaatit pääsivät jo aikaisemmin ulos ja ovat viihtyneet hyvin. Kasvuakin tapahtuu koko ajan. Yöksi vielä kuitenkin peitot päälle. 

Ensi viikolla loppuja jos nuo pärjäävät. 

Pieni parvekkeelle sopiva ansari jossa kolme chilin tainta kasvamassa.


lauantai 7. toukokuuta 2022

Parvekekasvukauden perustaminen

 Tänään oli oikein otollinen hetki ryhtyä valmistelemaan parvekkeen kasvupaikkoja kuntoon. 

Olen jo hyvissä ajoin varannut kokeiluun yhden ison kookoskuituharkon. Sitä ryhdyin tutkailemaan ja miettimään mitä sillä tekisi. Ohjeet olivat helpot. Otetaan harkko ja laitetaan 30 litraa vettä perään ja annetaan imeytyä. 

Isomman astian puutteessa laitoin harkon isoon jätesäkkiin ja kasvualustan valmistus sujui hyvin siinä. 

Kookoskuituharkko jätesäkin pohjalla

Varovasti lisäilin vettä parvekkeella olevaan säkkiin. Kai pelkäsin että se ei imeydykkään ja saan alakerran parvekkeelle vedenpaisumuksen :D Turha pelko. Hyvin aines veti nestettä ja sitä pääsi möyhntamään kerros kerrokselta. 
Kookoskuitu on kostunut kauttaaltaan ja tuotos näyttää mullalta säkissä
Tunnissa se oli jo vetänyt koskteutta niin että kuivia harkon palasia ei enää löytynyt käsiin. 
Harkosta tuli niin paljon kasvualustaa että sain noin 2/3 osaa viljelyalastani sillä katettua. 
Valkoiset isot, jalalliset kasvualtaat joissa kookoskuitua noin puoleen väliin.
Parvekkeen isoihin kasvualtaisiin kikkailin hieman lisää vesitilaa alustaan. Se ajatus aiheutti sen että, jotenkin oli tuunattava laatikot niin että pohjan noustessa ylemmäs varsinainen kasvualusta ei valu reunoista vesialtaaseen. Kas, kun suoriksi kuvittelemani laatikot olivatkin aavistuksen ulospäin avautuvia. Kikkailin sitten läpäisevästä kankaasta vuoren laatikoihin. Siitä sitten syksymmällä lisää, että oliko järkevä kokeilu se. 
Iso kukkaruukku jossa näkyvillä kaksi itänyttä perunaa
Suuri perunaistutustapahtuma tuli myös tehtyä. Laitoin isoon ruukkuun varttumaan kaksi itänyttä perunaa. Voi olla että satoa ei tule talvivarannoksi saakka, mutta toiveissa ainakin jotakin maisteltavaa. 
Iso kukkaruukku jossa istutettuna tomaatin taimi
Samaan ruukkuun pääsi mukaan myös tomaatin taimi. Täytyy vielä peitellä sitä hallaharsollä öiksi, mutta ensimmäin yrittäjä on nyt sitten ulkona. Lajike on sama minitomaatti, josta viime vuonna tulikin pihvitomaatteja. Katsotaan mitä siemenpussi tarjoaa siitä tänä vuonna. 
Kasvulaatikossa kaksi samettikukan tainta
Kasvulaatikoihin pääsi myös ensimmäiset asukkaat. Laitoin osan samettikukan taimista myös jo paikoilleen. Katsotaan pärjäävätkö jo. 

Nyt sitten vaan odotellaan lämpimiä kelejä ja kesää. Sisällä taimipöydällä on jo niin tungosta, että mielellään niitä jo päästäisi ulos kokonaan. 

sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Puutarhapäivitys

 Keleistä huolimatta on ilmiselvää että kevät on jo menossa hyvää kyytiä.

Pari viikkoa sitten yrttitarha mahtui hyvin lamppujen alle. Tänään kun viimein pääsin puutarhahommiin sain nostaa lamppuja melkein 30 cm korkeammalle ja silti pisimmät tomaatintaimet jo ylettyvät lamppujen korkeudelle. 

Isoja taimia pöydällä ikkunan edessä
Taimipuutarha alkaa vaikuttaa ryteiköltä ja ulkokauteen on vielä useampi viikko aikaa. Taimipöydältä poistin lämpömatot alta ja jatkossa saavat vain sen lämmön jota huoneessa on olemassa. 


Satoa on jo näkyvissä. Ensimmäinen piskuinen alku on jo näin iso. Siitä saadaan pian ensimmäiset maistiaiset.
Uusia alkuja on myös havaittavissa, Sweet Apple Kumpe aloittaa hedelmien tuottamisen. Tämä on enempi paprika kuin chili. Uusi tuttavuus kuitenkin. Jännittävää aina kaikki uusi. Löytyykö sellaisia lemppareita, joita sitten kasvattaa myös myöhempinä vuosina. 
Samettikukan taimia isossa ruukussa
Puutarhan kesäkukatkin ovat päässeet taimelle. Tässä itseään esittelee samettikukka. Tulin siihen tulokseen, että en tänä vuonna tuo puutarhoilta kesäkukkia parvekkeelle. Jospa saisi tuholaisten määrää hieman karsittua kun kaikki olisi omaa tuotantoa. Tiedä sitten miten käy :D 
Samettikukkien tiedetään vaikuttavan tuholaisiin niin, että ne eivät mielellään hakeudu niiden seuraan. Odotellaan sitäkin kokemusta sitten innolla. Asiasta on tietääkseni jo tutkimuksellistakin tietoa olemassa. Tutkijat kiinnittivät huomionsa ansarijauhiaisten esiintymisiin ja havaitsivat että niiden määrä väheni olennaisesti. Kukkien erittämä limoneeni häiritsi ansarijauhaisia. Samaa ainesta löytyy myös sitrushedelmistä. 

torstai 21. huhtikuuta 2022

Pientä alkua

 Taimitarhassa alkaa tapahtumaan. Pikkuinen chilin alku on pukannut itseään kasvuun. 

Chilin taimi jossa kasvamassa pieni chilin alku
Tämä chili on minulle uusi tuttavuus. Escondida, jonka pitäisi olla keskitulinen. Sellaiset sopivat omaan kotikeittiööni hyvin. Jännityksellä odotetaan, että jääkö tämä vahinkolapseksi, vai onko taimi jo valmis kasvattamaan hedelmiä. 
Viime vuotinen vahinkolapsen tehnyt chili ei sitten muuta sinä kesänä tuottanutkaan. Tässä on nyt palkon kukkia kuitenkin olemassa. 


maanantai 18. huhtikuuta 2022

Puutarhapäivitys

 Taimitarha kasvaa ja tuntuu vaan leviävän kokoajan. Luonnollista kasvua, mutta pöytäpinta-ala alkaa olla kohta käytetty. 

Eilen lähti pääsiäisvieraiden mukana viisi isoa tainta adoptioon. Tänään olikin sitten urakkana saattaa viimeiset taimiruukuissa olleet taimet isompiin kasvupaikkoihin. Ja taas on koko tarha täynnä. Viisi adoptoitavaa tuolla vielä odottaa loppusijoituspaikkaansa. 

Ikkunan edessä oleva pöytä täynnä taimia, oikeassa reunassa on valkoista paperia jonka päällä mullanvaihto paikka

Tilli kukoistaa edelleen. Se jaksaa nyt tuottaa iloa kasvullaan ja nyt näyttää jo oikein hyvältä. 
Kukkaruukku, jossa kasvaa jo 10 cm korkeita tillinvarsia
Kasvamassa on myös korianteria ja persiljaa, mutta niiden into ei ole samaa luokkaa tillin kanssa. Aikaisempin vuosina persilja on kasvanut hyvin. Talvehtikin useampana vuonna ulkona ruukussa. Keväällä vain heitin sekaan hieman uutta siementä. Viime syksyn vihannespunkkiepidemian vuoksi hävitin käytännössä kaikki kasvit ja kasvualustat parvekkeelta. 
Taimitarha ja valaisimet samassa kuvassa. Valaisintanko, josta riippuu kolme erilaista kasvivaloa.

Valaisinsysteemi on hyvin sekalainen, mutta näyttää toimivan siitä huolimatta. Olen yhdistänyt ihan itse (:D) neljä kasvivaloa. Aikaisemmin ne roikkuivat kaikki verhotangosta, mutta koska niissä oli kovin lyhyet johdot niin olen päätynyt siihen että irtovalaisimet ovat loisteputken suojissa kiinni klipseillä. Ei ole romahtanut tai mikään irronnut vielä koskaan. Valoa riittää ja se kaikki on erilaista. 

En siis omaa mitään hienoja kasvatustelttoja tms. Kotitarveviljelijälle tämä on ihan riittävää :) 

torstai 14. huhtikuuta 2022

Pääsiäisen hirvipullat

Pakastimesta pääsi käsittelyyn hirven jauheliha. Suunnitelmissa oli tehdä lihapyöryköitä. Niiden tekemisessä en ole mikään erityinen mestari, joten en tiennyt aloittaessani että tekisin jotakin erityisen maukasta. Sellaista nyt vaan sattui tulemaan, joten ohje talteen. Innoittajana tällä kertaa netin kätköistä löytynyt Hellapoliisin ohje

Paistettuja lihapullia punaisella lautasella

Ja näin se taipui kotikeittiössä:

  • 450 g hirven jauhelihaa
  • 1 dl korppujauhoja
  • 2 rlk kuivattua sipulirouhetta
  • 1 rlk kuivattua valkosipulirouhetta
  • 2 tl kuivattua minttua
  • ½ tl suolaa
  • 1 rkl tomaattipyreetä
  • 1 tl kurkumaa
  • 0,5 dl kermaa
  • voi-öljy-seosta paistamiseen

Kastike:

  • 210 g Mutti tomaattmurskaa (pieni purkki, sopii hyvin kahden hengen talouteen)
  • 1 prk (2 dl) Kara kookosmaitoa
  • 1 rlk kuivattua valkosipulirouhetta
  • Chiliä maun mukaan
  • 2 tl juustokuminaa
  • Paprikarouhetta
  • Mustapippuriroihetta
  • ½ tl suolaa
  • ½ dl vettä

Ensin jauhelihataikina

  1. Kuivat aineet sekoitetaan ja lisätään tilkka kermaa. Annetaan hetki vetäytyä. Kun seos on sopivan notkeata siin lisätään hirven jauheliha sekaan ja vaivataan tasaiseksi.
  2. Pyöritetään pieniä pullia ja paistetaan reilussa voi-öljy-seoksessa paistinpannulla.
  3. Valmiit pullat siirretään lautaselle

Sitten kastike

Kastike valmistuu kattilassa ja siihen on lisätty paistetut lihapullat
  1. Kaikki ainekset kattilaan ja annetaan poreilla jonkun aikaa (10 min). Maistetaan ja lisätään tarvittaessa mausteita.
  2. Lopuksi lihapullat kastikkeen sekaan

Lisukkeena käytin alkuperäisen ehdotuksen mukaisesti couscousia.

Valmis annos lautasella, etualalla lihapullat, vieressä couscousia ja taustalla salaattia, tomaattia ja kurkkusiivuja



lauantai 9. huhtikuuta 2022

Ensimmäinen kukka ilahduttaa

Taimitarha kukoistaa ja kasvaa odotetusti. Kasvit nauttivat auringon valosta ja sen kyllä huomaa. Lisävalo ja -lämpö on edelleen käytössä lisääntyneestä auringonvalosta huolimatta. Katsotaan sitten miten se näkyy seuraavissa sähkölaskuissa 😜

Pienet kasvit ovat jo osittain nuppuisia. Ja sitä ensimmäistä kukkaa odotetaan aina innolla. Tuskin siitä mitään hedelmää vielä tulee, mutta on kaunis katsella. Ja antaa se samalla paljon toivoa elämästä tämän kummallisen maailmanajan keskellä. 

Chilikasvi mustassa istutusruukussa. varren keskivaiheilla avautuva kukka
Ensimmäinen kukkija ei ole oikeastaan chili, paremminkin paprika. Sweet Apple Kambe on uusi tuttavuus. Luonnehdinnat ihan maukkaalta kuulostavia. Mehukas, paksulihainen ja hedelmäinen makea paparika. Omenainen makuvivahde ja sopii monenlaiseen käyttöön kesäkeittiössä. 
Avautunut kukka, taustalla aurinkoinen ikkuna
Tänään kukka oli jo avautunut kunnolla. Ensimmäinen kuva on eiliseltä. Aurinko paistaa ikkunasta. Piti siirtää kasvi toiseen paikkaan jotta saisi paremmat näkymät kukkaan. 
Lähikuva kukasta tummalla taustalla
Tummaa taustaa vasten piirtyy kukan kauniit muodot hyvin. 

Tapahtuu taimitarhassa muutakin. Yllätystillit varttuvat myös ja ovat edelleen hengissä. Ei voi muuta kun ihmetellä itsekin 😂
Tilli kasvaa ruukussa ja näyttääkin jo siltä eli lehdet haaroittuneet ja avoimet
Tilliä tulossa ruokapöytään!