sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Taimet pääsivät multaan

Viimeisin idättäminen on onnistunut loistavasti. Reilussa viikossa olivat sirkkalehdet jo puskeneet itsensä elämään. Tänään oli sopiva hetki valmistaa piskuiset taimenalut ensimmäiseen kasvupaikkaansa. 

Tänään käytin yrttimultaa pienokaisille. Joka purkkiin päätyi myös hieman perliittiä tasoittamaan pikkupurkin kosteuden kestävyyttä. Pahin mitä voi pieneille taimille pienessä purkissa tapahtua on kuivuminen. Huokoisuudestaan johtuen perliitin vedenimemiskyky on suuri, mutta neste kuitenkin virtaa perliitin läpi. Se tekee kasvualustasta kuohkean ja vettä läpäisevän. Mullan joukkoon laitoin nyt noin kolmasosan. 


Taimipurkkeja joissa chilin sirkkalehdet mullan pinnalla näkyvissä

Vielä jäi lautalle odottamaan muutamia lajikkeita varttumistaan. Ehkä viikon päästä saavat ne jo uuden kasvupaikan. Muutama siemen on vielä kokonaan itämättä. 

Neljä istutuspurkkia joissa taimet sirkkalehdillä

Valoja virittelin vähän enemmän. Suosin sekavaloa tähänkin kevääseen. Vuosien varrella on kerääntynyt erilaisia kasvi- ja kasvuvaloja. Olen ne vain yhdistellyt ja toivonut että kaikken edut sitten siirtyvät kasvien eduksi lopulta. 

Jonkin sortin foliohässäkkää voisi viritellä vielä tehostamaan kokonaisuutta. Lämpömatto on alla varmistamassa lämmön. Loppu on pitkälti riittävästä valosta kiinni. 




torstai 10. helmikuuta 2022

Pää pystyyn, kevät tulee

Koko idätyslautan uudelleen perustaminen on tuottanut toivottavaa tulosta jo muutamassa päivässä. Elämää on havaittavissa enenevässä määrin. Usko tulevaan satokauteen on noussut kummasti. 

Joskus siementen itäminen ottaa aikaa ja kysyy kasvattajalta kärsivällisyyttä. Tänä vuonna ymmärsin kyllä, että nyt ei ole siemenissä ongelmaa, vaan jotakin on tapahtunut käsittelyvaiheessa tai alustan perustamisessa. Yksi mahdollisuus on se että koska desinfioin kiehuvalla vedellä käyttämäni oasis-sienen, niin se on ollut liian lämmin vielä siinä vaiheessa kun siemeniä on aseteltu astiaan. Tämä on vain arvelua. Oasis vetää paljon vettä itseensä ja varmaan säilöö myös sen lämmön sisäänsä. Ja en todellakaan laittanut suoraan sinne siemeniä. 

No nyt on kolmas sarja menossa ja useimmat näyttävät elon merkkejä. Voi olla vain tyytyväinen. Innokkaimpana tästä porukasta on liikkeellä Habanero Orange. 

Siemenestä on noussu sirkkalehdet näkyviin


Habanero on yksi suosikeistani keittiössä. Sen hedelmäinen ja juuri sopivasti potkua antava aromi sopii mielestäni mihin vaan. Tätä en laita sellaisenaan ruokiin, joita muut syövät.  Yleensä sekoitan tätä hieman  miedomman chilin kanssa yhteen. Molempien parhaimmat puolet pääsevät esiin, mutta ei hyökkää maistajansa kimppuun. 

Kevät innostaa taas. Aurinkokin paistaa iloisesti tänään. 


keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Kanaa aasialaisittain

Pitkään on ollut suunnitteilla rakastamistani aineksista valmistettua kanaa. Joku vaan niin kiehtoo, kun ruuassa maistuu kirpeys, happamuus, makeus, suolaisuus ja tulisuus yhtenä tasapainoisena kokonaisuutena. Itämaisen keittiön perusmausteita löytyykin aina kotoa. Moniin itämaisen keittiön ruokiin syntyy tyypillinen maukas liemi. Ja sitä usein teenkin reilusti, sillä maistellessa makuja kohdalleen sitä kuitenkin hupenee ennen h-hetkeä 😂ja koska en ole kokki, niin täytyykin vaihe vaiheelta tarkistella mihin suuntaan keitoksen maku on kehittymässä. Chilin kanssa saan myös taiteilla, koska oma mieltymykseni on huomattavasti vahvempi kuin muiden. Usein otan itselleni erikseen annoksen, jossa on vahvempi chili. 


Näitä tarvittiin tänään: 

  • Kanaa
  • Tuoretta inkivääriä
  • Sipulia
  • Valkosipulia
  • Kesäkurpitsaa
  • Kurkumaa, jauheena
  • Paprikaa, jauheena
  • Paprikaa, tuoreena
  • Tomaattia
  • Chiliä
  • Öljyä
  • Tuoretta korianteria
  • Kookosmaitoa
  • Sitruunaruohoa
  • Limetin lehtiä
  • Suolaa
  • Hitunen ruokosokeria
  • Limen mehua
  • Kalakastiketta

Pilkottuja aineksia lautasella

Ainekset pilkotaanpieneksi, inkiväärin raastetaan karkealla terällä. Chiliksi valikoitui tällä kertaa Habanero Orange ja Hungarian Hot Wax. 
Kanat pieneksi ja öljyyn paistumaan. Kun ne ovat kullanruskeita lisätään mukaan sipulit.

Kanapalat ja sipulit wokkipannussa paistumassa

Loput pilkotut ainekset pannulle ja hetken aikaa saavat paistua. Kalakastike, sitruunamehu ja kuivat mausteet lisätään. Lopuksi sekaan kookosmaito tai -kerma. Suola tarkistetaan ja lisätään tarvittaessa. 

Wokissa kaikki ainekset ja kookosmaito

Vähän ennen tarjoilua lisätään mukaan tomaatit ja pilkottu korianteri. 

Ja hyvää tuli 😋 Kanan kaveriksi sopi riisi-ohra-lisuke.

Annos jossa lisänä riisiä ja ohraa

Bon Appetit!






tiistai 8. helmikuuta 2022

Chilillä maustetut silakkarullat

Joitakin ruoka-aineita rakastan. Aasialaisia mausteita ja aineksia nyt erityisesti. Netin syövereistä löysin jostakin chili-silakkarullien ohjeen, joka on aikaa myöten kehittynyt omassa keittiössä. Tämä on yksi luottoresepteistäni, jota tulee tehtyä melko usein. 

Näitä syödessä mielikin virkistyy ja varoituksen sanana se, että näihin voi jäädä koukkuun 😉 

Thaikku-silakat siis näin kokeilevan keittiön ohjeilla:

Silakoita n. 600-700gr
Sipulirouhetta tai tuoretta
Tilliä, kuivattua tai tuoretta

Liemi:
4 dl vettä
1-2 dl etikkaa, oman mieltymyksen mukaan
2 tl suolaa
pala tuoretta inkivääriä
punaista chiliä
vihreää chiliä
sitruunaruohoa paloina
kaffrin lehtiä
kokonaisia pippureita
tuoretta korianteria

Silakat asetellaan alustalle (pergamiinipaperia käytän itse), sirotellaan sipulirouheet ja tilli fileiden päälle. Silakat kääritään rullalle ja laitetaan kuumaa kestävään vuokaan.

Liemi kiehautetaan ja kaadetaan silakoiden päälle.
Silakat kysyvät sopiviksi ihan kiehuvana lisätyllä liemellä. Jos epäilee niin astian voi laittaa vaikka uuniin hetkeksi. 

Nautitaan jääkaappikylmänä sellaisenaan tai osana isompaa ateriaa. 

Silakkarullat valkoisella lautasella, joiden päällä punaisia chilin palasia

Silakkarullat

Elämää lautalla

Nyt voi huokaista suurimmat jännitykset tulevan satokauden osalta. 

Uudelleen perustettu idätyslautta toimii! Ja nyt on elämää jo useamman siemenen kohdalla. Nyt vahvasti suositus itselleni, että tällä mallilla mennään myös jatkossa. Ei siis mikään uusi malli, vaan vanha ja uudelleen käyttöönotettu 😀 Kikka vitoset eivät tänä vuonna tuottaneet tulosta. Tuhosin vain useampia siemeniä. Onneksi niitä on omassa siemenpankissa jo aika paljon. 

Kynä on levinnyt pahasti, mutta onneksi on olemassa kartta mitä missäkin aitauksessa on olemassa. Tässä tulossa itselleni uutta aromia Habanero Orangen muodossa. 

Hieman itäneitä siemeniä kostean paperialustan päällä

Habanero on yksi suosikeistani eri muodoissaan. Se ihastuttaa jo pelkällä tuoksullaan kun siitä valmistaa ruokaa. Se päätyy ihan sellaisenaan ohuina siivuina vaikka salaatin tai muun ruuan päälle. Nyt on taas mitä odottaa.


sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Chilihillo

Yksi perheemme suosikeista on paholaisenhilloke. Kannattaa heti alkuun lähteä tekemään isompaa satsia, sillä aromien tarkistuksessa kuluu valmistuvaa hilloa monta lusikallista :D

Tarvikkeet:

  • pari-kolme isoa paprikaa
  • oman sadon chilejä reilusti
  • 1 dl viinietikkaa 
  • liraus balsamikokastiketta
  • liraus tavallista etikkaa 
  • n. 5 dl hillosokeria
Halkaistuja eri värisiä chilipalkoja


Alkuun chili palasiksi. Poistin varmuuden vuoksi ne siemenistä ja kiinnikkeistä, jotta tuotosta syövät muutkin kuin minä. Paprikat myös pieneksi. Käytin apuna koneellista silppuamista, vaikka rakenteellisesti pieneksi pilkkominen olisi ollut parempi vaihtoehto. 

Täytetyt chilit uunissa

Kokeilussa tänään täytetyt chilit. Joskus olen ravintolassa tilannut vastaavia, jotka ovat olleet oikein maukkaita. Ei polttavan tulista, mutta timmiä silti. Nyt on aika kokeilla onnistuuko itse saamaan maukkaita uunichilejä.

Näitä tarvitaan:

  • chilejä
  • tuorejuustoa
  • katkarapuja
  • korianteria
  • limen mehua
  • öljyä
  • emmentaljuustoraastetta

Alkuun valitsin isoimmat lajikkeet käsittelyyn.

Isoja chilejä pöydällä

Chilit

Jalapenot soveltuvat oikein hyvin. Lisäksi mukaan pääsivät Lemon Drop ja Aji Cristal sekä tunnistamaton tuliaischili. Muutama pieni Habanero Orange piti laittaa kokeiluun.

Idätystaulukko 2022

 Idätykseen ovat päätyneet tänä vuonna seuraavat lajikkeet:

  1. Jalapeno Brown, annuum
  2. Jalapeno Mariachi, annuum
  3. Escondida, annuum
  4. Sweet Apple Kambe, annuum 
  5. Habanero Lemon, chinense
  6. Habanero Orange, chinense
  7. Naga Morich, chinense
  8. Hainan Yellow Lantern, chinense
  9. Rocoto Montufar, pubescens
  10. Lemon Drop, baccatum
  11. Starfish, baccatum
Ovat nyt idätyslautalla ja se kolmas sarja tälle vuodelle. On koitettu katsoa nyt kuun asennotkin kohdalleen, sekä lämpö. Valoa tarvitaan sitten kun kasvu lähtee käyntiin. Lämmöstä huolehtii lämpömatto. Se on hyvä lisä, mutta vielä parempi olisi jos se olisi säädettävä malli. 

Nyt vain toivotaan parasta 💖

Kasvatuskokemuksia

Alkuun kerrottakoon, että en ole ammattilainen, vaan ihan tavallinen kotitarvekasvattaja. 

Yrityksen ja erehdyksen kautta olen saanut chilejä menestymään viimeiset 10 vuotta. Satoa on tullut vaihtelevasti eri kasvukausina. Olen kuitenkin saanut paria alkuvuotta lukuunottamatta vuoden tarpeisiin chilejä. 

Eri lajikkeet kiinnostavat ja kokeilut suuntaavatkin joka vuosi löytämään jonkun uuden lajikkeen. Tälle vuodelle olisi jopa valinnanvaraa jo idätys onnistuu.

Ruuanlaitossa suosin mietoja lajikkeita. Niillä varmistan että ruuasta nauttivat muutkin kuin minä. Itselläni on makutoleranssi kyllä noussut ihan eri leveleille kuin muulla perheellä. 

Joku aika sitten perheen aikuinen nuoriso halusi saada kokemuksia viime kesän tulisimmasta lajikkeesta, Moruga Chocolatesta. 

Moruga Chokolate pilkottavana leikkuulaudalla, veitsi hedelmän vierellä ja pihdit joilla pitää kiinni

Tähän chiliin ei todellakaan kannata koskea käsin. Vahvuutta riittää. 

Ceviche

Katsoin ohjelmaa Villen keittiö 30 minuutissa
Perun jaksossa oli mukana kansallisruokana chevicheä. Sitähän piti kokeilla ja hyvää tuli. Tätä on tullut tehtyä jo monet kerrat. 

Ceviche:

  • siikafilettä kilon verran
  • ½ kg sitruunoita
  • ½ kg limeä
  • 1 kokonainen valkosipuli, hienonnettuna
  • 1 punasipuli
  • inkivääriä
  • suolaa & mustapippuria
  • 2 ruukkua tuoretta korianteria
  • aji- tai habanerochiliä tai mitä sattuu olemaan ja mistä tykkää

Fileoi kala ja leikkaa se kuutioiksi. 

Siikapalat leikattuna tasakokoisiksi

Siikapalat

Karamellisoitu jalapeno

Kokeiluna makeaan etikkaliemeen säilötty jalapeno. 

Olen selaillut erilaisia reseptejä pöytämausteeksi sopivaan chiliin. 

Tarvitsin kahteen pieneen purkkiin:

  • Jalapenoja
  • Viinietikkaa 2 dl
  • Hunajaa reilu dl
  • Vettä reilu dl
  • Kurkumaa, teelusikallinen
  • Valkosipulia kynsi/purkki viipaloituna

Valkosipulia en ole aikaisempiin kokeiluihin käyttänyt.

Jalapenot sopiviksi siivuiksi. Jätin ne siemenet, mitkä eivät leikellessä irronneet.

Siivutettuja jalapenoja leikkuulaudalla

Siivutetaan