sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Taimet pääsivät multaan

Viimeisin idättäminen on onnistunut loistavasti. Reilussa viikossa olivat sirkkalehdet jo puskeneet itsensä elämään. Tänään oli sopiva hetki valmistaa piskuiset taimenalut ensimmäiseen kasvupaikkaansa. 

Tänään käytin yrttimultaa pienokaisille. Joka purkkiin päätyi myös hieman perliittiä tasoittamaan pikkupurkin kosteuden kestävyyttä. Pahin mitä voi pieneille taimille pienessä purkissa tapahtua on kuivuminen. Huokoisuudestaan johtuen perliitin vedenimemiskyky on suuri, mutta neste kuitenkin virtaa perliitin läpi. Se tekee kasvualustasta kuohkean ja vettä läpäisevän. Mullan joukkoon laitoin nyt noin kolmasosan. 


Taimipurkkeja joissa chilin sirkkalehdet mullan pinnalla näkyvissä

Vielä jäi lautalle odottamaan muutamia lajikkeita varttumistaan. Ehkä viikon päästä saavat ne jo uuden kasvupaikan. Muutama siemen on vielä kokonaan itämättä. 

Neljä istutuspurkkia joissa taimet sirkkalehdillä

Valoja virittelin vähän enemmän. Suosin sekavaloa tähänkin kevääseen. Vuosien varrella on kerääntynyt erilaisia kasvi- ja kasvuvaloja. Olen ne vain yhdistellyt ja toivonut että kaikken edut sitten siirtyvät kasvien eduksi lopulta. 

Jonkin sortin foliohässäkkää voisi viritellä vielä tehostamaan kokonaisuutta. Lämpömatto on alla varmistamassa lämmön. Loppu on pitkälti riittävästä valosta kiinni. 




7 kommenttia:

  1. Ah, nyt alkoi multasormia syyhyttää. Olin ajatellut aloittaa vasta maaliskuussa, mutta tekstisi muistutti, että kevät tulee aiemmin, kun uskommekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chilit ovat hitaita, niin on hyvä saada jo alkuun. Tomaatiti ja kurkut piilottelen multaan vasta maalis-huhtikuussa. Kevät on hurmaavaa aikaa, kun saa ihmetellä kasvun ja elämän voimaa ulkona ja kukkaruukussa

      Poista
  2. Mie en oikein ole vielä minään vuonna hoksannut aloittaa näin aikaisin - ja joka vuosi olen siis autuaan myöhässä, enkä saa satoa :D Hyvä siis, että joku herättelee jo multasormia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vain toimimaan :) Helmi-maalis-huhtikuu on oikein hyvää aikaa siemenille. Tomaatin ja kurkun kanssa vielä odottelen, mutta muita voi jo laittaa.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa seurata taimenalkujen kasvua. Oma kärsivällisyys ei jotenkin riitä, joten fanitan teitä kaikkia viherpeukaloita!😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kasvattaja ja taimet kiittävät. Hyvin ovat vielä voimissaan ja kasvua tapahtuu päivittäin.

      Poista

Kommentit julkaistaan tarkistuksen jälkeen.